SYYSKOKOUS

19.10.2007

Tiistaina 27.11.2007 alkaen klo 18.30 Merimelojien majalla. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat sekä ehdotus yhdistyksen sääntöjen muuttamisesta.

Merimelojat ry:n syyskokouksessa on tärkeitä asioita päätettävänä. Siksi hallitus toivookin, että mahdollisimman moni saapuisi paikalle.

 

Syyskokouksen alussa julkistetaan seuran uudet Kunniajäsenet.

Kokouksessa valitaan uudet luottamus- ja toimihenkilöt.

Ylimelamies Tomi Kaivola aikoo jättää paikkansa, joten puheenjohtajan nuijan varteen tarvitaan uusi henkilö.

Erovuoroisia hallituksen jäseniä ovat tänä vuonna taloudenhoitaja, vajamestari ja nuorisojaoston vetäjä. Heistä ainakin vajamestari on jo ilmoittanut, ettei aio jatkaa tehtävässä.

Hallituksesta eroavien tilalle valitaan uudet henkilöt: turvavastaava ja jäsensihteeri.
Edellisten lisäksi valitaan seuraavat toimihenkilöt: Mäntysaaren isäntä, virkistysjaoston vetäjä ja vahtimestari.

Sääntömääräisten asioiden lisäksi kokouksessa käsitellään muutosehdotus yhdistyksen sääntöihin.

 

Syyskokouksessa käsiteltävät asiat on mainittu seuran säännöissä ja ne löytyvät oheisesta linkistä: Merimelojat ry:n säännöt

 

Kokousasioiden piristeeksi on tarjolla kahvia, juotavaa ja leivonnaisia.