Melojien kertomuksia
Melojien kertomuksia koskesta - Jugi
Tälle sivulle kerätään seuran jäsenten koskimelontakertomuksia. Ensimmäisenä vuorossa on Jugi.
KOSKIMELONTATIETOA ALOITTELIJALLE
Lyhyt esittely allekirjoittaneesta:
Olen 50 kymppinen kaveri joka aloitti koskimelonnan tänä vuonna.
Alla on siis tietoa aloittelijalta uusille harrastajille.
Laji on upea ja toivon että myös sinä innostut siitäJ
Lajista
Koskimelonta poikkeaa aika paljon esim. merimelonnasta. Yhteistä on liikkuminen kajakilla (eli paatilla) ja melan käyttö. Virtaavassa vedessä voima pyritään kuitenkin ottamaan vedestä ja melalla sekä painonsiirrolla ohjataan paattia. Lajin luonteeseen kuuluu olennaisesti laskettavaan reittiin tutustuminen maitse.
Kalustoa myös kannetaan välillä ylävirtaan tai vaarallisten virtausten ohi.
Laji ei ole vaarallista, loukkaantumisia on hyvin vähän. Luonnollisesti turvallisuuteen pitää kiinnittää huomiota.
Koskimelonnassa myös kilpaillaan. Eri lajeista löytyy hyvin tietoa näiltä samoilta sivuilta.
Aloittaminen
Laji sopii niin nuorille kuin varttuneemmille. Sanomattakin selvää, että niin naisille kuin miehille. Koskia löytyy jokaiseen makuun ja kokeneempien seurassa myös nuoret voivat turvallisesti harrastaa lajia.
Milloin on oikea aika aloittaa kuntoilu? Nyt.
Sama vastaus pätee koskimelontaa. Ehdottomasti paras aika aloittaa koskimelonta on nyt.
Lajin voi aloittaa tutustumalla kalustoon seuran perjantian harjoitusvuorolla Itäkeskuksen uimahallissa. Talven aikana ehtii hyvin opetella eskimokäännöksen.
Eskimokäännöstä ei vaadita koskikurssilaisilta (kts. alla), ja harva kurssilainen sen osaa mutta se on perustaito, jonka jokainen koskimeloja joutuu opettelemaan jos jatkaa lajin parissa.
Jos kiinnostuneita löytyy järjestämme myös oman harjoittelukerran pelkästään koskimelojille ja lajista kiinnostuneille, jossa pääsee koittamaan paatteja ja vaikka eskimokäännöstä.
Paikka ja päivämäärä ilmoitetaan erikseen.
Varusteet
Merimelojilla on varsin hyvä kalusto jolla pääsee alkuun. Seuralta löytyy erilaisia ja kokoisia paatteja, liivit, kypärät melat jne. Itseltä pitää löytyä melontavaatteet.
Jos hankkii yhden vaatekerran, koskimelontaan tarkoitettu kuivapuku on ehdottomasti paras hankinta. Kesällä pärjää kevyemmälläkin vaatetuksella, mutta suurimman osa kautta vesi on hyvin kylmää, jolloin esim. märkäpuku on vaarallinen (ja epämukava).
Huom! koskikurssille ei tarvitse hankkia kuivapukua, muut melontavaatteet riittävät.
Kajakkeja, meloja yms. ei kannata hankkia ennen kuin on paremmin tietoa, mikä kalusto sopii itselle.
Varusteisiin voisi myös lisätä kulkuneuvon. Harrastamista helpottaa, jos itsellä tai melontakaverilla on mahdollisuus auton käyttöön. Lähin koski Merimelojien majalta on Pitkäkoski reilun 10 km päässä. Yhteiskuljetuksia järjestetään mahdollisuuksien mukaan.
Koskikurssi
Merimelojat järjestävät koskikurssin vuosittain. Ensi kesän kurssi sijoittuu todennäköisesti Ylioppilasjuhlien ja Juhannuksen väliin. Kursseille voivat osallistua kaikki melonta ja -uimataitoiset Merimelojien jäsenet.
Kurssilla opetellaan lajinomaisia taitoja ja siihen oleellisesti liittyviä turvallisuusasioita.
Kurssilla oppii lajin alkeet. Lisää lajista oppii kun tulee aktiivisesti mukaan toimintaan.
Kurssin käyminen tai vastaavien melontataitojen osaaminen on vaatimuksena osallistumiseen yhteisiin koskimelontatapahtumiin.
Missä voi harrastaa?
Lähimmät laskukelpoiset kosket löytyvät Vantaanjoelta. Käytännössä ne toimivat (eli vettä on sopivasti) jäiden lähdön jälkeen ja syyssateiden aikaan.
Huomattavasti enemmän laskettavaa löytyy Kotkan suunnalta, Kymijoesta jossa on vettä myös kesällä.
Taivalkoskelta löytyy Suomen ainoa koskimelontakeskus, joka on ehdottomasti kokemisen arvoinen niin kokeenne kuin aloittelijoillekin. Samalla suunnalla Kuusamossa on useita laskettavia koskia.
Freestylemelojien mekka on Neitikoski Lieksassa. Se toimii keväästä syksyyn.
Ruotsista ja Norjasta löytyy jo isoja ja haastavia koskia, mutta siihen pitää jo vähän treenata.
Melontakausi
Jäiden lähdöstä jäiden tuloon. Onneksi virtapaikat aukeavat nopeammin kuin tasainen vesi.
Lopuksi
Koskimelonta on erittäin sosiaalinen laji. Olen itse huomannut tämän vuoden aikana, kuinka kokeneemmat melojat opettavat meitä märkäkorvia ja sopivasti haastavat koittamaan jotain uutta.
Laji on paljon monipuolisempi ja fyysempi kuin mitä ikinä osasin kuvitella. Vuoden aikana olen laskenut reilussa 10 koskessa, koittanut surffausta temppupaatilla ja lokakuun lopussa kävin Pitkäkoskessa opettelemassa Slalomia, tällä kertaa vielä omalla laskupaatilla.
Alla linkki melontaretkestä Mikan ja Markuksen kanssa. Eli kaksi tämän vuoden kurssilaista kokeeneemman kanssa syyskuussa Pernoonkoskilla.
https://www.youtube.com/watch?v=FE1g9fVC_Cc
Markus oli yksi kurssimme opettajistamme ja hän haastoi Mikan ja minut mm. laskemaan Kymijoen Torminvirran temppupaatilla. Täytyy sanoa että jännitti, mutta oli sairaan hauskaa.
Ensi vuonna on sinun vuoro.
Jukka ”Jugi” Hertell, Merimelojat
Alla pari koskimelonta-aiheista linkkiä:
Taivalkosken koskimelontakeskus/ Slalom:
https://www.facebook.com/search/top/?q=taivalkosken%20melontakeskus
Vantaan Pitkäkoski, Silvolan pato. Kuvattu lokakuun lopussa, Eija harjoittelee Slalomia. Hyvä harjoittelupaikka. Koski jatkuu n. 500 metriä padolta eteenpäin.
https://youtu.be/9U3GTGimTNU
Sama paikka, allekirjoittanut harjoittelee lossausta, virtaanlähtöä yms. Sorry opet, te ootte hyviä mutta kaikki ei vaan opi niin nopeasti
https://youtu.be/XKXkuP5BEMI
Suomen isoin koskimelontatapahtuma Ice Break. Kannattaa tulla keväällä katsomaan.
https://www.facebook.com/icebreakHelsinki/
Adidas Sick Line. Lajin suurin kilpailu
http://www.adidas-sickline.com/