Melontakoulut
Majan vuokraus
Liittyminen
Tapahtumakalenteri
Ilmoitustaulu
Tiedotearkisto
Linkit
 Merimelojien koskimelontatoiminta

(c) Simo Karisalmi

Koskitoiminta

Merimelojien koskitoimintaan kuuluu kilpailuihin osallistumista sekä sellaisten järjestämistä, lajiesittelyjä, yhteisiä harjoituksia ja koskireissuja sekä seuran jäsenten kouluttamista.

Koskimelonnan eri lajeja voi harrastaa niin huvikseen, kuin kilpailumielessäkin. Uutena melojanakin lajiin pääsee hyvin käsiksi. Seuramme koskimelojien mukana on hyvä tutustua koskimleontaan. Luonnollisestikin perusmelontatekniikan tulee olla hallussa tasaisella vedellä.  
(Jos eri koskimelonnan muodot eivät ole tuttuja, niin lukaisepa lajiesittelyt)

 

Treenit

Ulkotreenit
Tällä kaudella tekniikkatreenit on olleet to klo 18.00 vajalla.
Treenit soveltuvat myös aloittelijoille, lisäksi kaikkia koskimelojia kehotetaan osallistumaan poolotreeneihin, joista lisää poolosivuilla.

Hallitreenit
Koskitekniikoiden harjoittelu uimahallissa alkaa syksymmällä, ensimmäise kerrat ovat la 08.11. ja la 13.12. ja jatkuvat ensi vuoden puolella joka kuun toinen lauantai. Joka kuun neljäs lauantai puolestaan tulee olemaan joko yhdistetty kosken ja poolo treenivuoro tai jompaa kumpaa - osallistujien mielenkiinnon mukaan. Muilla kerroilla on poolotreenit, jotka ovat myös jäsenille avoimia ja joiden sisältö kehittää myös koskitaitoja.

(c) Jyri Hämäläinen

Postituslista

Koskimelojien keskinäiseen viestintään seurassa käytetään postituslistaa. Tässä sen käyttöohjeet:
Koskilistan käyttöohjeet:

Liittyäksesi listalle, lähetä tyhjä sähköposti osoitteeseen: koskimelojat-subscribe [at] yahoogroups.com 
Lähetä postia listalle olijoille: koskimelojat [at] yahoogroups.com
erotaksesi listalta, laita tyhjä viesti osoitteeseen: koskimelojat-unsubscribe [at] yahoogroups.com 

Listalle pitää liittyä sillä osoitteella, johon postinsa haluaa saada. Muista myös tarkistaa oman laatikkosi roskapostisuodattimen asetukset, että listan postit pääsevät läpi (varsinaista roskapostia ei listoilla tule).


 Vastuulliset

Toiminnasta kaudella 2008 vastaavat hallituksen jäsen, koskimelonta- ja kanoottipoolojaoston vetäjä, Aarne Miettinen ja seuran toimihenkilö, koskivastaava, Jyri Hämäläinen. Molemmat tavoittaa sähköpostin välityksellä osoitteesta koski@merimelojat.fi

(c) Hannu Sariola
 
 © 2004 Merimelojat ry. SLU  |  Sporttisaitti  |  tulosta sivu